perjantai 31. elokuuta 2012

Photo A Day #31: Hidden

 
Täällä on parhaillaan piilossa vaatteita 11 päiväksi! Toisin sanoen huomenna koittaa vihdoin kaivattu kesälomamme vuorilla. Samalla lomailee myös blogi, ellen sitten innostu jossain vaiheessa kirjoittamaan nopeita lomakuulumisia Alpeilta.      

Tämä on myös viimeinen Valokuva päivässä -postaukseni ainakin toistaiseksi. On ollut hauskaa miettiä päivittäin, mistä näkökulmasta kuvata kulloistakin aihetta. Ehkä joskus vielä toteutan haasteen toisenkin kerran. 
 

torstai 30. elokuuta 2012

Photo A Day #30: Card

 
Hieno uudenkarhea kirjastokorttini! Kirjaston käyttö maksaa täällä parikymppiä vuodessa, ja kortti on uusittava vuosittain. En ollut uusinut omaani sen jälkeen, kun meille kotiin saatiin nettiyhteys, sillä kävin aiemmin kirjastossa lähinnä vain hyötymässä asiakkaille tarjotusta netistä. Jokin aika sitten satuin huomaamaan, että kirjastokortti on työttömille ilmainen, joten kävin uusimassa sen. Vaikka rakastankin upouusien, koskaan aiemmin avaamattomien kirjojen tuoksua ja tuntua, aion vastedes useammin lainata kuin ostaa kirjoja. Sitten, kun ensin saan olohuoneen nurkassa huojuvat kaksi puolitoistametristä kirjapinoa luettua...     

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Photo A Day #29: Down

 
Mitäpä bloggaaja ei tekisi bloginsa hyväksi? Minä kiipesin tänään teatterin katolle saadakseni kuvan jollei nyt ihan lintuperspektiivistä, niin maan tasoa korkeammalta kuitenkin. Alhaalla Aixin uusin (liiankin moderni) kortteli Les Allées provençales, horisontissa Sainte-Victoire. Sieltä vasta huikeita kuvia saisikin, kysykää vaikka Madame Kissankulmalta!

tiistai 28. elokuuta 2012

Photo A Day #28: Clock

 
Lempikelloni tässä taloudessa. Perustelut tuskin ovat tarpeen. Wuf!

maanantai 27. elokuuta 2012

Photo A Day #27: Tap

 
Ilman tätä päivän aihetta en varmaankaan olisi koskaan tullut ajatelleeksi ottaa valokuvaa keittiön vesihanasta. Vaan jännittävän näköinenhän siitä tuli! Vesi näyttää aivan jääpuikolta.

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Photo A Day #26: Dream

 
Olen unelmoinut viileämmästä säästä monta viikkoa, ja tänään tämä unelmani yllättäen toteutui! Otin kuvat tänä aamuna klo 11.20, jolloin ulkona oli vain +25 astetta lämmintä, sisällä enää +26 eikä +31 kuten eilen illalla, ja reipas kylmä mistraali riepotteli puita vastapäisten talojen takana joen varressa. Ihanaa vaihtelua viime päivien +37 asteen lämpötilojen jälkeen. 

lauantai 25. elokuuta 2012

Photo A Day #25: Fresh


Kesän paras ruokajuoma tulee nauttia mieluiten suoraan jääkaapista ja joka tapauksessa aina usean jääpalan kera. Liian kylmää roséta ei ole olemassakaan.

perjantai 24. elokuuta 2012

Photo A Day #24: Path

 
Tämäkin on olosuhteiden pakosta kierrätyskuva, koska Aixin keskustasta ei oikein polkuja löydy. Tämä polku sijaitsee lomamaisemissamme Alpeilla, La Saletten pyhiinvaelluspaikalla Isèren departementissa. Enää viikko ja päivä ja näemme taas tutut, komeat vuoret!

torstai 23. elokuuta 2012

Photo A Day #23: Pair

 
Puikkoja on pakostikin oltava parillinen määrä. Ilman kahta puikkoa ei tämäkään hopea- ja paljettireunainen syyshuivini edistyisi.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Photo A Day #22: Home

 
Tänään käytän poikkeuksellisesti jo aiemmin otettua kuvaa. Tämä äitienpäivänä 2011 ottamani kuva sopii päivän teemaan paremmin kuin mikään muu. Kotikotini, lapsuudenkotini, edelleen kolmesta kodistani se, jota ensisijaisesti tarkoitan, kun sanon lähteväni chez moi. Se koti, jonka pieneen vaaleanpunaiseen huoneeseen äiti jättää minua varten valot päälle, kun tulen yöbussilla lentokentältä. Se koti, jossa kolme lyttykuonoa hyppäävät riemusta suunniltaan herättämään minua aikaisin aamulla. 

tiistai 21. elokuuta 2012

Photo A Day #21: Cool

 
Tämän viileämpää on tällä hetkellä turha toivoa. Sunnuntai-iltana vähän ennen puoltayötä lämpömittari näytti vielä +27°C. Yölläkin pysytään +20 asteen yläpuolella ja päivisin hätyytellään neljääkymmentä astetta. Kuinka odotankaan syyskuun alkua ja viileää, raikasta Alppi-ilmaa! 

maanantai 20. elokuuta 2012

Photo A Day #20: Today

 
Tämän päivän ohjelmaani sisältyy pääasiassa lukemista ja veden juomista. Kuvassa näkyvästä romaanista, Ruotsin kuningatar Kristiinan fiktiivisistä muistelmista, on enää sata sivua jäljellä ja haluan lukea sen loppuun tänään. Koska parhaillaan on erittäin kuumaa ja myös saasteista (taivas on likaisen vaaleanharmaa eikä suinkaan kirkkaansininen kuten tavallisesti), en mene tänään ollenkaan ulos vaan vietän päivän kotona puolihämärässä ja yritän liikkua mahdollisimman vähän. 

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Photo A Day #19: Hole

 
Tällaisia koloja, kuoppia ja reikiä ovat Aixin jalkakäytävät täynnä. On itse asiassa ihme, etten ole useammin pyrstölläni. Täällä kulkiessa kannattaakin ehdottomasti katsella useammin jalkoihinsa kuin ympärilleen.

lauantai 18. elokuuta 2012

Photo A Day #18: Inside


Olen monesti esitellyt blogissa kosmetiikkatuotteitani, mutta en vielä koskaan niiden kotia. Täällä ne majailevat boksissaan, somasti limittäin ja päällekkäin, jokainen omalla paikallaan. Uusille tulokkaille tilan löytäminen on välillä haasteellista, mutta onneksi säännöllisesti joku entisistä asukkaista muuttaa pois.   

perjantai 17. elokuuta 2012

Photo A Day #17: Faces


Monien vanhojen aixilaisten asuin- ja julkisten rakennusten ovien ja ikkunoiden yläpuolella näkee yllä olevien kuvien kaltaisia veistettyjä kasvoja. Niitä kutsutaan nimellä mascaron ja niiden tarkoitus on ollut estää pahojen henkien pääsy taloon, pelottaa pois "paha silmä". Jotkut mascaronit irvistelevät ja näyttävät paholaisilta, toiset taas veistettiin talojen rikkaiden omistajien näköisiksi. Minun kuvieni mascaronit komeilevat entisen viljavaraston Halle aux Grainsin julkisivulla, rue Maréchal Fochin puolella. 

torstai 16. elokuuta 2012

Photo A Day #16: Food


Laiskojen ruoanlaittopäivieni suosikki: spagettia, pestoa ja fetapaloja päälle. Helpompaa ei ole.

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Photo A Day #15: Ready


Olen valmis lähtemään ulos auringon armoille, kunhan olen levittänyt kasvoilleni kaikkia näitä tuotteita sopivassa määrin ja oikeassa järjestyksessä. Tänään en tosin aio ulos, sillä on katolinen pyhäpäivä ja E. ja minä vietämme hellepäivää nukkumalla tuntikausia suljettujen ikkunaluukkujen takana. Paljon muuta ei tällä hetkellä jaksa tehdäkään.

tiistai 14. elokuuta 2012

Photo A Day #14: Arrow


Tämän bussipysäkkini vieressä sijaitsevan tienviitan mukaan tätä tietä pääsee kaikkiin suuntiin. Varsin kätevää: kun joku seuraavaksi kysyy minulta tietä odottaessani bussia, kehotan ajamaan vasemmalle, sillä se tie vie joka paikkaan. Ranskalaista logiikkaa parhaimmillaan. Olisipa Turussakin tienviitta, joka opastaisi kaikkiin suuntiin; tästä pääsette niin Varpaisjärvelle, Hauholle kuin Korvatunturillekin!

Tosiasiassa kyltti tarkoittaa sitä, että tästä pääsee sekä läheiselle teollisuus- ja yritysalueelle että pikatielle, joka vie joko Aix-Marseille-moottoritielle tai sitten TGV-aseman ja lentokentän suuntaan. Harva tästä kylästä muuta etsiikään kuin tietä muualle. Halutuin kohde on nimenomaan TGV-asema: moottoritien varren opasteet nimittäin kehottavat luotijunalle pyrkijöitä ajamaan kohti kylää, ja me saamme lähes päivittäin selittää, ettei asema todellakaan sijaitse kylän keskustassa vaan 15 km:n päässä pikatien laidalla. Jostain syystä ihmiset kuvittelevat, että tänne mahtuisi valtava juna-asema, vaikka kadut ovat niin kapeita, että bussikin jää välillä jumiin talojen väliin.  

maanantai 13. elokuuta 2012

Photo A Day #13: Simple


Yksinkertainen lounas: jogurttijäätelöä (siis sitä amerikkalaistyyppistä frozen yogurtia) ja meloninpaloja. Raikkaampaa ei helpolla löydä tällaisena +34°C -päivänä.

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Photo A Day #12: Spoon


Kurkistus aamiaispöytäämme: possunmuotoinen munakuppini (kuinkas muutenkaan) ja kullattu lusikka, jolla syön vain ja ainoastaan munia, en koskaan mitään muuta.

lauantai 11. elokuuta 2012

Photo A Day #11: Purple


Säästin eilen kätevästi 50 euroa, kun tämä mekko sai jäädä kauppaan odottamaan varakkaampia ja pienirintaisempia asiakkaita...! 

(Tämä on muuten blogini ensimmäinen etukäteen ajastettu postaus; todellisuudessa tätä kirjoittaessani on perjantai 10.8. klo 19.03.)

perjantai 10. elokuuta 2012

Photo A Day #10: Ring


Kahden kuukauden kuluttua olen ollut tämän yksinkertaisen, kultaisen renkaan onnellinen omistajatar tasan yhdeksän vuotta.

torstai 9. elokuuta 2012

Photo A Day #9: Messy


Tämä on mitä todennäköisimmin asuntomme sekamelskaisin nurkkaus. Kuten sanottua, E. asui täällä ensin vuosikausia yksin, ja minun hypättyäni kelkkaan olen saanut asettua omaisuuksineni taloksi miten parhaiten kykenen. Lue: säilyttää tavaroitani siellä, minne ne parhaiten mahtuvat. Kuten nyt esimerkiksi tuolilla olohuoneen nurkassa, television ja ruokakaapin välissä. 

Kuvassa on 11 käsilaukkua; tästä läjästä (ei tätä oikein muullakaan sanalla voi kutsua) löytyvät niin Lancelit, Longchampit, Lacroix kuin yksi Vuittonkin. Raidallisessa meikkipussissa asustavat hajuveteni sekä sellainen kosmetiikka, jota en juuri nyt aktiivisesti käytä, ja keskimmäinen beige pussukka puolestaan on kynsilakkojeni koti.

Joko sanoin, että jos ja kun minulla jonain päivänä on isompi koti, sinne tulee kaappeja, kaappeja, kaappeja ja kaappeja...?!    

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Jauheliha-curry-kikhernepiirakka

Tänään poikkeuksellisesti toinenkin postaus. Kehitin eilen äärimmäisen hyvän piirakkareseptin vanhaa ohjetta mukaillen, ja koska reseptiä on minulta pyydetty, kirjaan sen tänne. (Blogin kautta sama ohje tulee julki myös Facebookissa ja Twitterissä.)

Piirakka vaatii seuraavat tarpeet:

- 1 valmis piirakkataikina (ranskaksi pâte brisée, en tiedä onko sille tiettyä suomenkielistä nimeä, mutta itse käyttäisin tähän ihanaa ruispiirakkataikinaa, jota ei tietenkään täältä saa)
- 300-400 g naudan jauhelihaa (Ranskassa perusjauhelihapaketti painaa 350 g ja se oli tähän juuri sopivan kokoinen)
- 1 pieni tai keskikokoinen paprika
- 1 purkki kikherneitä
- 2 sipulia
- 2 dl ranskankermaa/crème fraîche (kummalla nimellä se nykyään Suomessa kulkee?)
- 2 kananmunaa
- 1 vihreän sitruunan mehu
- 1 rkl currya
- oliiviöljyä, suolaa, pippuria

Pese ja pilko paprika pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna sipulit ja paista oliiviöljyssä muutama minuutti. Lisää curry, sitten jauheliha ja paista kypsäksi. Lisää paprikakuutiot, kun liha on melkein kypsää, jotta ne lämpiävät vähän, mutta eivät pala.
Huuhdo ja valuta kikherneet.
Lämmitä uuni 180°C. Levitä taikina piirakkavuokaan ja töki pohjaa haarukalla.
Sekoita kulhossa munat, crème fraîche, jauheliha-paprikaseos ja kikherneet. Lisää vihreän sitruunan mehu. Suolaa ja pippuroi maun mukaan. Kaada piirakkavuokaan ja paista n. 35 minuuttia. 

 

Photo A Day #8: Glasses


Aina on sopiva hetki nauttia samppanjaa! (En minä sentään ihan näin aikaisin aloita... ainakaan yleensä.)

tiistai 7. elokuuta 2012

Photo A Day #7: 8 o'clock





France 2 -kanavan aamuohjelma Télématinin kahdeksan uutiset. Syyriaa, olympialaisia, ensimmäisiä kuvia Marsista. Samaa sisältöä kuin todennäköisesti jokaisen maan uutisissa tänä aamuna, ainakin läntisellä puolella maailmaa. 

Tässä olisi voinut olla myös tiskialtaan kuva, sillä Télématinin seuraamisen ohella tiskaan aamiaisastioita yleensä juuri kahdeksan aikoihin E:n lähdettyä töihin. Tiskaamisen jälkeen tavallisesti luen tunnin verran ja sitten tarkistan kaverieni ja koko maailman tuoreimmat kuulumiset Facebookista ja Helsingin Sanomien netistä. Tänään päätin kuitenkin postata päivän kuvan aivan tuoreeltaan, mikä toki merkitsee sitä, että astiat odottavat parhaillaan keittiössä. → Tiskaamaan mars!  

maanantai 6. elokuuta 2012

Photo A Day #6: Writing


sunnuntai 5. elokuuta 2012

Photo A Day #5: Logo


Pieni ja diskreetti, valkoisten kamelioiden rinnalla aurinkolasieni oikeassa sangassa. 

lauantai 4. elokuuta 2012

Photo A Day #4: Somewhere you sat


Tänään olen viettänyt yksinäisiä, rauhallisia aamuhetkiäni sohvalla keisarinna Joséphinen seurassa. Meillä ei muutenkaan istumapaikkavaihtoehtojen lukumäärä päätä huimaa: istua voi joko pöydän ääressä, pöydän takana sohvalla tai sängyn laidalla. Niin, ja tietysti WC:ssä, kylpyammeessa ja bidet'n päällä, mutta jätetään ne nyt pois laskuista. 

Kuten kuvasta näkyy, sohvalla on yleensä puolitoista istumapaikkaa, koska osa käsilaukuistani viihtyy erinomaisesti sohvan toisessa päässä. Välillä toki teen tilaa E:llekin. Kahdestaan täällä on suhteellisen riittävästi tilaa, mutta jos poikkeuksellisesti asunnossa on kolmas ihminen, menee oleskelu melkoiseksi säätämiseksi. Kun äiti kävi meillä vuosi sitten (äiti asui toki hotellissa, mutta vietti muutaman illan meillä), piti sohvalla istua vuorotellen niin, että kaksi söi kerrallaan ruokapöydän ääressä ja yksi sohvalla, ja ensimmäinen syömisen lopettanut vaihtoi paikkaa sohvalla istuvan kanssa. Onneksi emme ole erityisen sosiaalista sorttia emmekä koskaan kutsu vieraita, se olisi täysin mahdotonta!

perjantai 3. elokuuta 2012

Photo A Day #3: Coin


Tämän hetken ainoat käteisvarani. Kakku on ulkoa komea, mutta sisältä kovin tyhjä.

torstai 2. elokuuta 2012

Photo A Day #2: One


Aixin uusi bussilinja nro 1, joka kiertää ydinkeskustaa ympäröivää kehäbulevardia. Joskus pitäisi kokeilla, montako peräkkäistä kierrosta jaksaisin istua bussin kyydissä.

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Photo A Day #1: Outside

Elokuun ensimmäisen Photo A Day -kuvan kunniaksi kokeilin ensimmäistä kertaa kameran panoraamakuvatoimintoa. Aivan täydellistä onnistumisen elämystä en todellakaan kokenut, mutta tähän tarkoitukseen lopputulos kyllä riittää.


Tällainen näkymä avautuu olohuoneemme ikkunan ulkopuolella.