Tuntomerkki: selkäreppu

Mistä tunnistaa varmimmin Aixissa vierailevan turistin? Selkärepusta tietenkin, kaulassa roikkuvan kameran ja oranssikantisen ilmaiskartan ohella. Nyt kun kyyditän ammatikseni ihmisiä sinne sun tänne, en ole vielä kertaakaan erehtynyt selkäreppua kantavan henkilön ei-paikallisuudesta. Miksi ihmeessä kaikilla (tai ainakin melkein kaikilla) turisteilla on aina reppu selässä? Olen itsekin ollut turistina useammassa kaupungissa, mutta ikinä en ole lomalla käyttänyt selkäreppua. Mielestäni reppu on paitsi epäelegantti, myös hankala ja jopa vaarallinen: tungoksessa taitava varas penkoo selän takana repusta tavarat mukaansa, ja kun itse tarvitsee reppuun sijoitettua omaisuutta, reppu pitää joka kerta tempaista pois selästä. Käsilaukku on paljon kätevämpi! Jos lomalla lisäksi on koko perhe - vanhemmat ja x lasta -, miksi jokaisella perheenjäsenellä pikkulapsia myöten on oma reppu, joka parhaassa tapauksessa on lähes tyhjä? Näihin kysymyksiin tuskin koskaan löytyy vastausta...

Minun ei itse asiassa ollut tarkoitus tulla tänään nettikahvilaan, sillä minulla oli työhönottoterveystarkastus (visite médicale d'embauche, kauhea sanahirviö suomeksi!) jonka luulin kestävän koko iltapäivän. Loppujen lopuksi touhu oli ohi vartissa: lääkäri kyseli työajoistani, elintavoistani, huomautti minun lihoneen viime kesästä (no totta ihmeessä olen lihonut, koska en toukokuun puolivälin jälkeen ole päässyt kuin kaksi kertaa uimaan ja joudun lisäksi helteen takia litkimään litrakaupalla vettä päivässä!) ja verenpaineeni mitattuaan ilmoitti minun olevan kelpoinen työtehtäviini. Hyvä niin, sillä olenhan tehnyt kyseistä työtä jo kuukauden päivät... Täyttä turhuutta siis, mutta onpa nyt sekin asia selvillä.

Aamupäivä sujui töissä mukavan rauhallisesti toripäivästä ja kauppojen ja ravintoloiden tavarantoimituksista huolimatta. Täällä kun kadut ovat suurimmaksi osaksi yksisuuntaisia ja -kaistaisia, eli kun iso rekka-auto tuo tavaraa jonnekin, liikenne pysähtyy koko kadulla kunnes lasti on toimitettu. Meinasin kuitenkin hermostua toiseksi viimeisellä kierroksellani, kun eräs keskeinen katu oli tukittu vuokrattavalla jättipakettiautolla. Kaksi tyyppiä oli muuttamassa, eivätkä he olleet viitsineet laittaa kadun alkuun varoituskylttiä liikenteen tukkimisesta. Olisin peruuttanut pois kadulta ja kiertänyt toista kautta, mutta Aixin keskusta on suljettu nousevilla ja laskevilla metallitolpilla, jotka toimivat magneettikortilla. Olin ennättänyt ajaa tolpan yli, joten olin sen väärällä puolella enkä saanut sitä enää laskeutumaan. Vasta kun koko katu takanani oli täynnä vihaisia autoilijoita ja kun paikalle osuneen roska-auton kuljettaja kutsui paikalle esimiehensä, miehet suostuivat armollisesti siirtämään muuttoautoaan niin, että pääsimme ajamaan tiehemme. Heidän mukaansa ei ollut heidän ongelmansa, olisimmeko me kaikki jumissa kaupungin keskustassa kunnes he saisivat muuttonsa suoritettua. Jälleen yksi osoitus provencelaisesta lähimmäisenrakkaudesta ja toisten huomioon ottamisesta! Argh.

Puoliväli jo häämöttää

Keskiviikkona tulee täyteen neljä ja puoli viikkoa töissä, eli täsmälleen sopimukseni puoliväli! Eikä yhtään harmita, alan nimittäin jo nähdä Diablineista unta useammin kuin olisi normaalia ja suotavaa. Eräänä yönä uneksin murskanneeni koko auton kyljen, ja toisena taas seikkailin Aixin vanhan keskustan kujilla. Aixin keskusta jakautuu nimittäin Cours Mirabeaun kohdalla kahtia: toisella puolella on "uusi" keskusta, Quartier Mazarin, joka on peräisin 1600-luvulta ja noudattaa ruutuasemakaavaa; toisella puolella taas on vanha, keskiaikainen keskusta, jossa on vaikka kuinka paljon hämäriä, kiemurtelevia ja kapeita kujia, joille ei autolla kannata yrittääkään.

Vaikka olenkin vasta viiden viikon päässä lomasta, olen jo aivan lomatunnelmissa, sillä sain vihdoin eilen soitettua Pupucelle ja varattua muutaman päivän ja yön heidän ihkuhotellissaan! E. on yhtä kärsimätön kuin minä, vaikka toisaalta syyskuu ei saisi kuitenkaan ihan vielä tulla (sillä kuten blogin alalaidan laskurista käy ilmi, syyskuussa odottaa jälleen myös ero ja paluu Suomeen). No, onhan tässä vielä aikaa jäljellä vaikka kuinka. Ehdin mainiosti kiertää vanhaa keskustaa noin kaksituhatta kertaa ja kehittää itselleni ties mitä pikkukremppaa. Parhaillaan kärsin hiirikäden ja tenniskyynärpään välimuodosta, ajokädestä: koska useimmista autoista puuttuu direction assistée (mikähän sekin on suomeksi, ohjaustehostus tjsp.?), rattia saa vääntää kaksin käsin kadunkulmissa, ja koko oikea käteni ja käsivarteni kyynärpäähän saakka on arka ja epänormaali. Heti palkan saatuani pistäydyn jälleen osteopaatin juttusilla, muuten olen aivan palasina elokuun viimeisen päivän iltaan mennessä...!

Mitä pomooni tulee, hän käyttäytyy aivan kuin ei koskaan olisi ollut mitään sanomista mistään. En enää tiedä, miten asiaan tulisi suhtautua. Kuulin sentään tämän omasta suusta, että hän tosiaan on elokuussa kolme viikkoa lomalla, joten työpaikan ilmapiiri muuttunee rennommaksi edes joksikin aikaa. Tant mieux.

Parempi mieli

Kiitos kannustavista kommenteista eilisen johdosta! Illalla ei enää roséviinin ja juustopasta-annoksen jälkeen ketuttanut niin paljoa, ja tänään menen iltapäiväksi töihin jo miltei normaalifiiliksissä. Päätin kuitenkin, että vastedes rajoitan kaiken kanssakäymisen kyseisen ihmisen kanssa pakolliseen minimiin: työhön liittyvistä kysymyksistä on toki puhuttava, mutta muuten olen kuin ei häntä olisikaan. Jos joudumme syömään samaan aikaan varikon sosiaalihuoneessa, otan kirjan tai lehden eteeni ja menen ulos heti syötyäni enkä osallistu millään tavalla mahdolliseen keskusteluun. Harmi, mutta eipähän ole tilanne minun syytäni. Hiukan toivoa paremmasta silti on, sillä muistelin toisen esimieheni (joka oli kollegani ennen ylenemistään ja johon siitä syystä suhtaudun rennommin) maininneen, että hän on elokuussa kolme viikkoa yksin töissä. Jospa tällä eukolla siis olisi piakkoin kolme viikkoa kesälomaa? Ilouutista odotellessa...

Mielialaani kohentaakseni kävelin kaupungilla ennen E:n ruokatuntia ja tein taas sattumalta huippulöydön: vaaleanpunainen nahkakäsilaukku 15 e! Olen etsinyt vaaleanpunaista laukkua jo jonkin aikaa, koska entisen päälle on kaatunut jotain mustaa, joka ei lähde pyyhkimällä pois. Nahkalaukkua en tosiaan ajatellut hankkia, mutta jos sellaisen saa viidellätoista eurolla, olisi ollut tyhmää jättää tilaisuus käyttämättä. Enköhän ole kiertänyt keskustaa riittävän monta kertaa tänä kesänä suodakseni sen itselleni.

Ketutusta kerrakseen

Ennakkovaroitus: tämä teksti on pelkkää valitusta ja negatiivisia ajatuksia. Ei suositella niille, jotka eivät halua pilata iloista kesä(-loma)tunnelmaansa.

Kyse on niinkin perinteisestä asiasta kuin esimies-alainen -suhteesta. Tänään meni nimittäin koko aamu ketuille aivan turhan takia.

Pomoni on minua muutaman vuoden vanhempi nainen, joka vielä viime kesänä oli ihan mukava ja siedettävä. Kuluneen vuoden aikana on kuitenkin selvästi tapahtunut hyvin negatiivista kehitystä, sillä ko. ihmisestä on tullut ilkeä, pahantuulinen ja ennen kaikkea epäreilu. Joka päivä hänen on keksittävä pahaa sanottavaa tai huomautettavaa mistä tahansa asiasta, ja valitettavan usein kommentit ovat kaikkea muuta kuin perusteltuja. Yleensä minä en juuri viitsi ottaa piikkejä henkilökohtaisesti, mutta muutamana viime päivänä ja erityisesti tänään juttu meni liian pitkälle.

Työvuoroni alkoi klo 8.20, mutta koska E:n oli oltava jo kahdeksalta töissä ja tulimme samaa matkaa, olin omalla työpaikallani puoli tuntia etuajassa. Ennen jokaista ajoon lähtöä, siis aamulla ja iltapäivällä, meidän tulee siivota automme, pyyhkiä ikkunat ja penkit, puhdistaa kuraroiskeet ja tarkistaa, ettei edellisen työntekijän jäljiltä ole naarmuja tai kolhuja. Koska olin ajoissa paikalla, ennätin tehdä kaiken tämän reilusti ennen työvuoroni alkua. Odottelin rauhassa lähtövuoroani, kun pomo tuli huomauttamaan hyvin asiattomaan sävyyn, ettei hän halunnut nähdä minun seisoskelevan mitään tekemättä työvuoroni aikana. Sanoin siivonneeni auton jo, mihin hän totesi, ettei se kuulu hänelle. Minun pitäisi pyyhkiä vaikka pölyt ratista tai mitä tahansa, mutta joutilaana ei saa olla hetkeäkään. Rupesin siis pesemään ennestään puhdasta autoa rätillä ja saippuavedellä joka puolelta. Vähän ennen lähtöäni E. sattui soittamaan, ja koska en vielä ollut ajossa, vastasin puhelimeen. Tähän pomo puuttui heti ja komensi minut lähtemään saman tien, huusi vielä perään, että minun pitäisi edes joskus yrittää olla ajoissa. Olin siis tullut töihin puoli tuntia etuajassa... Viime viikolla tuli puhe samasta asiasta: pomo oli erehtynyt lähtöajastani ja moitti minua myöhästymisestä, vaikka lähdin lopulta ajoreitilleni yli viisi minuuttia sovittua aiemmin.

Olen ehkä liian herkkänahkainen, mutta minua inhottaa tulla moitituksi syyttä ja epäreilusti. Samaan aikaan, kun minä "seisoskelin mitään tekemättä", eräs kollegani istui auringossa autovarikkomme edessä juomassa kahvia, enkä huomannut, että hänelle olisi asiasta mainittu sanallakaan. Tämän episodin tuloksena olin vihainen ja surullinen koko aamun ja toivoin vain, että kyytiin tulisi mahdollisimman vähän ihmisiä. Vieläkin ketuttaa. Tulen joka päivä hyvissä ajoin töihin, en kolhi autoja enkä aiheuta onnettomuuksia, noudatan liikennesääntöjä, olen kohtelias asiakkaille, en kuljeta kavereita ilmaiseksi (mistä rangaistuksena viikon irtisanominen) ja saan kaikesta tästä palkaksi ei-ansaitut haukut. Jo kolme kollegaa on irtisanoutunut kuluvan vuoden aikana, ja minä olen päättänyt, etten enää ensi kesänä mene kyseiseen firmaan töihin. Ennemmin vaikka siivoan Aixin yleistä vessaa. Onneksi sentään asiakkaat ovat pääsääntöisesti mukavia ja kollegoiden kesken vallitsee erinomainen porukkahenki ja solidaarisuus, sillä muuten saattaisin hyvinkin irtisanoutua vaikka tänä iltapäivänä. Hemmetin McJob! Valivalivalivalivali...! Onneksi on blogi, johon purkaa turhautumista. Nyt tarvittaisiin kipeästi kakkutaikinaa! Äiti tuu Ranskaan ! <3 :)

Ekotekoja

Aixin kaupunki on ryhtynyt oikein urakalla huolehtimaan ympäristöstä. Meidän hiljattain uusittujen sähköautojemme (jee! nyt niissä on jopa iskunvaimentimet!) lisäksi eri puolille kaupunkia on perustettu Vhello-vuokrapyöräpisteitä, joista saa kuka tahansa napata käyttöönsä kaupunkipyörän. Tosin vuokraajan tilillä täytyy vuokraushetkellä olla pakollinen takuusumma 150 euroa. Pyörän käyttö on ensimmäiseltä puolelta tunnilta ilmaista, sen jälkeen hinta nousee ensin 0,50 e ja sitten 1 e/tunti. Kaupunkipyörien myötä pyöräilijöiden määrä Aixin kaduilla on noussut selvästi. Minunkin tekisi mieli kokeilla, mutta mieluiten jollain rauhallisella ja yksisuuntaisella kadulla; pyöräilytaitoni kun jäi aikoinaan kehityksessä puolitiehen, ja pysyn juuri ja juuri tasapainossa pyörän päällä.

Töissä ei onneksi ole ollut enempää ikävyyksiä sitten viime viikon. Sattuipa minulle loppuviikolla asiakkaaksi mukava vanha mummo, joka reissun päätteeksi kaivoi minulle lompakkona toimineesta muovipussista kourallisen kolikoita, koska "niitä on niin raskas kantaa". Lähemmän tutkimuksen jälkeen kävi ilmi, että kasassa oli lähes viisi euroa. Ei hullumpi juomaraha viidentoista minuutin ajosta!

Käytän parhaillaan ilmaiseksi nettiä, sillä nettikahvilan hoitaja sijoitti minut koneelle, jolle hän on ilmeisesti itse kirjautunut. Mainitsin kyllä rehellisenä kansalaisena asiasta, mutta ilmoitukseni ei herättänyt mitään reaktiota, joten istun nyt tässä hyvällä omallatunnolla ja säilytän samalla oman kahdeksan tunnin ennakkomaksetun aikani koskemattomana.

Nyt vilahdan täältä Sephoralle, sillä minulla on ahkeran kanta-asiakkaan ostokertymäalennuskortti, joka menee vanhaksi ylihuomenna. 10%:n alennus kaikesta kannattaa käyttää hyväksi, vaikka en paljon mitään tällä hetkellä tarvitsekaan.

Muista aina liikenteessä...

... monta vaaraa onpi eessä! Sen sai valitettavasti kokea kollegani, jota mielenterveyshäiriöinen ja aggressiivinen asiakas löi lujaa poskelle kesken ajon. Tuloksena viisi päivää sairaslomaa ja koko työporukalla paha mieli. En olisi ikinä tullut ajatelleeksi, että tässä työssä pitäisi pelätä paitsi auton, myös oman fyysisen koskemattomuuden puolesta. Verbaaliset hyökkäykset, haukut ja moitteet vielä sietää, mutta jos asiakkaat rupeavat käymään käsiksi, menee koko touhusta maku. Kuten kaikkialla muuallakin, myös Aixin kaduilla liikkuu jos jonkinlaista valopäätä, mutta tähän asti ei kukaan ole joutunut fyysisen väkivallan kohteeksi. Toivottavasti tämä on ensimmäinen ja ainoa kerta.

Muuten kaikki sujuu normaalisti töissä ja yksityiselämässä. E. on sairaslomalla stressin ja uupumuksen takia torstaihin asti, joten eilen menin kolmen ja puolen tunnin ruokatunnillani kotiin enkä tapani mukaan hengaillut kaupungilla ja nettikahvilassa. Ihanaa päästä keskellä päivää suihkuun ja hetkeksi lepäämään suljettujen ikkunaluukkujen taakse! Helle nimittäin on taas täällä, eikä se tee työntekoa yhtään helpommaksi.

Uhosin aiemmin, etten ainakaan mene alennusmyynteihin; nyt perun hieman puheitani, sillä olen kaikesta huolimatta tehnyt muutaman löydön. Ostin mustat San Marinan työ- ja kaupunkisandaalit hintaan 24 e (norm. 49,90) sekä Chantellen vaaleanpunaisen lingerieyhdistelmän 60% alennuksella yhteishintaan 33 euroa. Kyseisessä kaupassa säästin yhteensä 42 euroa, sillä jo pelkkien rintaliivien normaalihinta oli 44 e. Päätinkin, etten hanki alennusmyynnistä mitään, mitä a) en tarvitse ja b) mikä on vähemmän kuin 50 %:n alennuksessa.

Nyt lähden tarjoamaan E:n vanhoja kirjoja bouquinistien kauppoihin ennen töihin paluuta. Ensi viikkoon siis...

Korkeakulttuuria kaduilla

Aixissa on parhaillaan meneillään jokavuotinen ooppera- ja klassisen musiikin festivaali, joka on Avignonin teatterifestivaalin ohella eräs Ranskan tunnetuimmista kesätapahtumista. Tänä vuonna ohjelmassa ovat mm. Figaron häät, Ryöstö seraljista sekä Valkyyria. Minun tekee joka vuosi mieli osallistua, mutta toistaiseksi se on liian hankalaa: E. nimittäin inhoaa oopperaa, ja minun on vaikeaa päästä iltaisin yksin minnekään, koska viimeinen bussi lähtee klo 20.00 enkä niin ollen autottomana pääse liikkumaan kuin taksilla, mikä taas tulisi turhan kalliiksi. Eilen sain kuitenkin kiristettyä E:ltä osittaisen lupauksen, että ensi kesänä hän voisi uhrautua yhden illan ajan ja tulla kanssani oopperaan. Minäkin inhoan kauhuelokuvia, mutta olen silti suostunut tulemaan E:n kanssa katsomaan kauhuleffoja ties kuinka monta kertaa...

Eilisiltana töistä palatessani huomasin ilokseni, että Aixin uuden kauppakorttelin keskusaukiolla lauloi kaksi tuntemattomaksi jäänyttä sopraanodiivaa. Heitä kuuntelemassa oli mm. Aixin kaupunginjohtajatar Maryse Joissains Masini kutsuvierasjoukon kanssa. Jäin pariksi minuutiksi norkoilemaan väkijoukon sekaan ja olisin mielelläni kuunnellut pitempäänkin, mutta E. oli odottanut minua autossa byroonsa edessä jo puoli tuntia, joten minun oli pakko jatkaa matkaa. Esitys liittyi todennäköisesti festivaaliin ja keskustassa hiljattain avattuun valtavaan konserttisaliin. Festivaalin esityksiä näytetään salin ulkopuolella kaikelle kansalle ilmaiseksi jättiscreeneiltä, mutta sitä varten pitäisi yhtä lailla päästä keskustasta kotiin kello kahdeksan jälkeen, mikä ei siis toistaiseksi onnistu. Harmi! Minä kun en ole ainakaan vuoteen käynyt edes Kansallisoopperassa.

Ammattiautoilijan arkea

Toka työviikko pyörähti käyntiin ja olen vielä toistaiseksi ihan täysissä ruumiin ja hengen voimissa, toivottavasti mainittu asiaintila kestää mahdollisimman pitkään. Kaikenlaista hauskaa ja/tai omituista ehti viime viikollakin tapahtua. Pidin kerran parin minuutin taukoa postin edessä, kun joku vanha mies tuli tiukkaamaan minulta, miksei postissa voi vaihtaa matkashekkejä. Selitin turhaan, etten ole postissa töissä; ukko kiukutteli aikansa ja häipyi sitten. Tänään joku turistinainen tuli kyselemään, missä päin sijaitsee Mirabeaun silta. Aixin pääkatu on kyllä nimeltään Cours Mirabeau, mutta Mirabeau-nimistä siltaa täällä ei ole, jollei lasketa ikivanhaa rauniota kaukana kaupungista Manosque-Sisteron -moottoritien varrella. Heti naisen poistuttua jostain ilmaantui heikkoa englantia puhuva japanilainen, joka pyysi minua soittamaan heidän ryhmänsä ranskaa osaavalle bussikuskille ja sopimaan, mistä ryhmä noudetaan. Bussikuski tiesi hädin tuskin, missä Cours Mirabeau sijaitsee, mutta en ehtinyt jäädä paikalle tarkkailemaan, löysikö hän perille. Tässä työssä saa tosiaan toimia paitsi joukkoliikennekuljettajana, myös turistioppaana ja historioitsijana.

Ulkomaisten bussien seassa ajellessa olen kiinnittänyt huomiota myös bussifirmojen nimiin. Saksalainen Fucker Reisen oli hauska näky, samoin matkanjärjestäjä Viol (ransk. raiskaus). Jostain sitä on huumoria revittävä, vaikka sitten kuinka huonoa...!

Wasa-näkkileivällä on parhaillaan menossa mainoskampanja, jossa ruotsalaista maaseutua ja saaristoa esittävien kuvien alla kysytään, kaipaako joku palasta Ruotsista. Eräs kuva näytti aivan meidän mökkimaisemaltamme, ja minulle tuli yhtäkkiä keskellä Aixia kunnon mökki- ja koti-ikävä. Äidiltä tuli pari päivää sitten postissa kirjoja ja pussillinen mopsinkarvaa, ja silittelin karvoja ja kaipasin kultalutu-Aatua. Olen tähän asti nähnyt täällä vain yhden mopsin, eikä se ollut läheskään yhtä komea kuin Aatu.

Allez ALE !

Täällä päin Ranskaa alkoivat tänään alennusmyynnit. Ale tapahtuu Ranskassa viranomaisten tarkoin määrittelemänä aikana, en nyt juuri muista sovitaanko asiasta departementti- vai aluetasolla, mutta joka tapauksessa ale saa alkaa tasan tiettynä päivänä ja kestää tasan määrätyn ajan. Jotkut tuttavani ottavat joka vuosi alen alkamispäivänä lomaa ehtiäkseen heti aamusta apajille. Minä taas en olisi muistanut koko alennusmyyntiä, jos en olisi eilen illalla töissä ihmetellyt, miksi kaikki Aixin putiikit olivat kiinni jo ennen kuutta. Niissä tietysti valmisteltiin kovalla kiireellä aletavaroita täksi aamuksi! Itse en aio tähän massahysteriaan osallistua useastakin hyvästä syystä:

1. Minulla ei ole rahaa: heinäkuun palkkaa ei saa ennen elokuun alkua, vaikka kuinka olisi alennusmyynti.

2. En tarvitse mitään. Olen koko kesän töissä, joten pukeudun shortseihin ja siniseen Aixin kuntayhtymän logolla koristeltuun unisex-teepaitaan = aivan turha ostaa kauniita kesävaatteita.

3. Tämän kauden värit ovat minulle totaalisen käyttökelvottomia: beigeä, luonnonvalkoista, harmaata, ruskeaa jne. joka paikka täynnä. Non merci.

4. Monessa kaupassa ei yksinkertaisesti ole jättimäistä vaatekokoani 44-46, mikä helpottaa huomattavasti ostopäätöksen tekemättä jättämistä.

Korkeintaan saatan pistäytyä parissa vakioboutiquessani aivan alen loppumetreillä, kun jo alennetut hinnat laskevat vielä kerran. Jos silloin löydän jotain, saatan ostaa, mutta todennäköisyys siihen on hyvin pieni.

Vihdoin töissä!

Loma on tosiaan ohi, minkä huomasin viimeistään katkonaisesti nukutusta yöstä ja klo 5.45 soineesta herätyskellosta. Mikäli ei ole tullut aiemmin mainittua, minähän siis ajelen työkseni pientä sähköautoa Aixin vanhassa keskustassa (lue: kapeilla ja kuoppaisilla kävelykaduilla). Lisätietoa löytyy täältä. Tänään pyörähti käyntiin kolmas sesonki ammattiautoilijana, ja mietin, että hullumminkin sitä voisi kesänsä viettää, vaikka työ ei olekaan millään tavalla koulutustani vastaavaa.

Muistelen kaiholla lauantaina päättynyttä alppilomaamme. Se oli juuri niin rauhallinen ja rentouttava kuin toivoa voi: tyypilliseen lomapäiväämme kuului aamupäivällä puutarhassa istuskelua ja lukemista, sitten lounas, lounaan jälkeen parin tunnin siesta ja uima-altaan valloitus yksinomaan meille reiluksi tunniksi ennen illalliselle valmistautumista. Suurimman osan päivästä olimme hotellissa, josta lähes kaikki muut olivat lähteneet retkeilemään vuorille, joten kukaan ei häirinnyt metelöimällä tai muutenkaan. Aivan viimeisenä iltana hotelliin tosin tuli kolmilapsinen perhe, ja rauha ja hiljaisuus katosivat saman tien; juuri lasten takia E. ja minä emme koskaan pidä lomiamme heinä-elokuussa. On turha maksaa korkeampia hintoja siitä hyvästä, että lasten metelöinti kiristää hermot äärimmilleen.

Aivan pelkkää laiskottelua emme sentään harjoittaneet, vaan pistäydyimme parillakin visiitillä lähiympäristössä, autolla tosin. Kävimme lähes 1800 m korkeudessa sijaitsevalla La Saletten pyhiinvaelluspaikalla, jossa Neitsyt Marian kerrotaan ilmestyneen kahdelle paimenessa olleelle lapselle vuonna 1846. Paikalle pääsee vain kapeaa ja kaiteetonta vuoristotietä, jonka 180° mutkat hirvittävät E:tä aina yhtä paljon. Hyvin kuitenkin pääsimme perille ja myös takaisin alas. Samalla reissulla meistä tuli lisäksi hengenpelastajia: Pysähdyimme lounaalle pieneen Corpsin kylään ja huomasimme hylätyn autiotalon, jonka takapihalla oli musta kissa jonkinlaisessa lasilevyllä suljetussa häkissä. Kissa oli todennäköisesti mennyt uteliaisuuttaan häkkiin ja vahingossa pudottanut lasilevyn takanaan kiinni. E. tunkeutui aidanraosta takapihalle vapauttamaan kissan, joka juoksi salamana tien toiselle puolelle pakoon. Toivottavasti se ei ollut loukkaantunut, ja ennen kaikkea toivottavasti kenenkään tarkoituksena ei ollut tahallisesti vangita kissaa häkkiin.

Toisena päivänä käväisimme läheisessä Saint-Bonnet'n kylässä, jossa niin ikään tapahtui kummia. Olimme juuri lounastamassa, kun viereistä katua pitkin alkoi vieriä meloneja toinen toisensa jälkeen. Kylä sijaitsee kukkulalla, jonka huipulla oli kyseisenä päivänä tori. Torikauppias oli pudottanut melonilaatikon, ja melonit kierivät pääkatua pitkin alas asti. Ohikulkijat poimivat niitä mukaansa, ja myös me nappasimme pois lähtiessämme kainaloomme kolme vähiten kärsinyttä melonia.

Otin melkoisesti kuvia matkan aikana ja laitan niitä blogiin heti Suomeen palattuani, jollen sitä ennen keksi keinoa saada niitä ladattua nettikahvilan koneelle. Saisikohan ne poltettua valokuvausliikkeessä CD:lle ja sitä kautta koneelle?

Lisää alppianekdootteja seuraavalla kerralla, nyt lähden vielä parille asialle ennen töihin paluuta.